Blogi Suomeksi
En kuvitellut ryhtyväni yrittäjäksi, vaikka aihe oli jo pidempään kiinnostanut. Kiinnostus kuitenkin johti minut osallistumaan opintojen ohella Havuja #! @%&! Bootcampille, jossa tutustuin Business Center Pohjois-Savon innovaatioasiantuntijaan Tomi Tuoviseen. Tomin kanssa sähköpostitse jutellessa ei kestänyt montaa viestiä, että hän sai minut puhuttua osallistumaan Tahko Ski Lift Pitch -tapahtuman opiskelijasarjaan, Student Track -ideakilpailuun.
Olin kuullut tapahtumasta ohimennen ennenkin, mutta en ikinä ajatellut, että osallistuisin pitchauskilpailuun – mutta toisin kävi, ja ilmoittautumisen jälkeen hioimme Tomin kanssa pitch deckkini kuntoon melko nopealla aikataululla, varsinkin jos ottaa huomioon, kuinka varsinainen liikeidea oli vain häilyväinen raakile ajatuksesta keskustelujemme alkaessa.
Etukäteen en tiennyt yhtään mitä odottaa kilpailulta. Ensimmäisenä asiana paikalle tullessani yllätyin katsojien määrästä: sali oli täynnä väkeä. Jos ei aikaisemmin vielä jännittänyt, niin silloin viimeistään alkoi jännittää. Itse esitys meni onneksi jännityksestä huolimatta suunnitelmien mukaan. Selvästi harjoittelu kannatti! Oli myös todella mielenkiintoista kuunnella muiden kilpailijoiden esityksiä. Esitysten taso oli hyvä ja kilpailu tasainen, joten voittajaa ei voinut ennustaa etukäteen.
Onnekseni tuomaristo päätti kuitenkin valita juuri minun pitchaukseni ideakilpailun parhaaksi! Tässä parasta ei ollut palkinto, joka sekään ei ollut huono, vaan lopulta tärkeimmäksi osoittautui voiton herättämä huomio. Sen kautta sain jo saman päivän aikana useampia kontakteja, jotka auttoivat yritysideaa eteenpäin. Osa näistä oli vielä sen verran isoissa kengissä, että en olisi itse kehdannut näitä henkilöitä edes lähestyä!
Koko Tahko Ski Lift Pitch oli myös tapahtumana inspiroiva ja innostava. Sain monia uusia tuttavuuksia, joiden kanssa vaihdoin ajatuksia yrittämisestä yleensä ja pääsin tutustumaan paikalliseen yrittäjäyhteisöön. Koko tapahtuma oli täynnä positiivista avoimuutta ja energisyyttä, mikä teki myös verkostoitumisesta helppoa ja luontevaa.
Kokonaisuudessaan Tahko Ski Lift Pitch jätti minuun voimakkaan kipinän yrittäjyyttä kohtaan, jonka pohjalta aion lähteä edistämään kilpailuideastani oikeaa yritystä. Ja vaikka yritystä ei tämän idean pohjalta lopulta syntyisikään, tapahtuman sytyttämä into yrittäjyyteen saattaa poikia muita ideoita myöhemmin.
Petri Kuusela
Student Track -ideakilpailun voittaja 2023
Student Track -ideakilpailu on osa Pohjois-Savon kasvuyhteisö 2022–2024 – Kansainvälistyvät osaajat ja kasvuyritykset Pohjois-Savon tulevaisuuden kilpailutekijöinä –hanketta, joka toteutetaan OLVI-säätiön tuella.
Blog in English
I never thought I would become an entrepreneur, even though I had been interested in the subject for a long time. However, this interest led me to participate in Havuja #! @%&! Bootcamp, where I met Tomi Tuovinen, an innovation expert at the Business Center North Savo. After chatting with Tomi via email, it didn’t take him long to talk me into participating in the Student Track idea competition, a student series at the Tahko Ski Lift Pitch event.
I had heard of the event already before, but never thought I would enter the pitch competition – but so I did! After signing up, Tomi and I polished up my pitch deck quite quickly, especially considering how the business idea was only a vague idea when our conversations began.
I had no idea beforehand what to expect from the competition. The first thing that surprised me when I arrived in the venue was the number of spectators: the hall was packed. If I wasn’t nervous before, I sure was after that. Fortunately, despite the anxiety, the performance itself went well. Clearly, all the rehearsing paid off! It was also very interesting to listen to the other pitches. The standard of the presentations was good, and the competition was even, so it was impossible to predict the winner.
Luckily for me, however, the jury decided that my pitch was the best! The best thing here was not the prize, which was not bad either, but the attention that I received by winning turned out to be the most important thing. I got several contacts that very day, which helped me to move the business idea forward. Some of those people held such important positions that I would not have dared to approach them myself!
The whole Tahko Ski Lift Pitch was inspiring and exciting as an event. I met many new people with whom I exchanged ideas about entrepreneurship in general, and I got to know the local entrepreneurial community. The whole event was full of positive openness and energy, which also made networking easy and natural.
Overall, the Tahko Ski Lift Pitch left me with a strong spark for entrepreneurship, and based on that I will try to build a real business out of the competition idea. And even if no business emerges from this idea, the entrepreneurial spirit ignited by the event may spark other ideas later on.
Petri Kuusela
Winner of Student Track -idea contest 2023
The Student Track -idea contest is part of the North Savo Growth Community 2022-2024 – Internationalizing talents and growth companies as future competitive factors in North Savo project, which is implemented with the support of the OLVI-Foundation.
Watch Student Track aftermovie!